Terveisiä Sambiasta!

Lahtotunnelmia..

2007-11-06T18:05:00.000+02:00

Kaksi yota viela Sambiassa ja sitten edessa paluu Suomeen. Malawin ja Tansanian reissulta palattuani on ollut viela kaikenlaista puuhaa ja kaytannonjarjestelyita. Tunnelmat ovat hieman sekavat kuten asiaan kuuluu. Yhta aikaa on haikea olo kun pitaa sanoa jaahyvaiset ihmisille, talle maalle. Ja samaan aikaan tuntuu hyvalta, kun tietaa etta nakee pian kaikkia rakkaita taas pitkasta aikaa. Vaikka ehka pikkusen jannittaa myos, saa nahda milta Suomi taas tuntuu (harmaalta ja hiljaiselta ainakin pelkaanpa). Odotin ehka pahempaa lahtokriisia, mutta luulenpa etta olen tehnyt surutyota tassa jo niin paljon etukateen, ettei siksi ole nyt enaa niin niin kamala olo. Mutta varmasti niagarat valuu silmista torstaiaamuna kun on aika sanoa hei hei rakkaalle sambian perheelleni.

Tama on ollut ihan mieleton kokemus, olen nahnyt niin paljon, oppinut uutta, maailmankuva on avartunut taas. Olen nahnyt mita kaikkea kaunista ja ihmeellista Afrikasta loytyy median valittaman surkean kuvan, koyhyyden, konfliktien ja kurjuuden takaa. Ihan varmasti palaan tanne, toivottavasti pian (nain minulle myos ennusti eilen korteista ystavani isoaiti :).

Monet ennen matkaa mielessa kummitelleet pelot ovat osoittautuneet turhiksi tai ainakin liioitelluiksi. Kuten jo jossain kirjoituksessa mainitsinkin olen ollut pienia mahavaivoja lukuunottamatta taysin terve. Taalla Sambiassa ja Lusakassa on ollut myos turvallisempaa kuin mita etukateen pelkasin, varmasti paljon turvallisempaa kuin esim. pahamaineisessa Johannesburgissa ja Nairobissa. Vaikka huomiota, tervehdyksia ja huuteluita, saa toki osakseen valkoisena naisena paljon, niin minua ei ole pelottanut kertaakaan paivasaikaan kavellessani kaupungilla, koyhissa lahioissa tai muuallakaan, vaikka toki pimean aikaan ei ole turvallista kaduilla yksin kulkea. Rikoksen uhriksi olen joutunut kaksi kertaa, molemmilla kerroilla havisi kannykka, toinen kerta oli Kap Kaupungissa (Jo'Burg-nimisessa baarissa tietysti..), toinen Livingstonessa, molemmista kerroista voin syyttaa omaa tyhmyyttani.

Tata blogia olen paivitellyt vahan laiskanpuoleisesti ja aloitin kirjoittamisenkin vasta maaliskuussa, kesken matkaa. On ollut paljon asioita, joista olisin halunnut kirjoittaa, mutta niiden ylos raapustaminen tuntuu vievan nain amatoorilta turhan paljon aikaa.. Paljon on siis jaanyt kertomatta, mutta toivon etta naista teksteista on ollut jotain iloa teille, naille sivuille eksyneille, ja etta ne ovat antaneet edes pienia makupaloja Sambiasta.

Nyt on aika lopetella ja menna kotiin pakkaamaan ja viettamaan viimeisia hetkia perheen kanssa. Huomenna pitaisi ehtia viela nakemaan muutamia ystavia ja kayda Kyptissa jaahyvaislounaalla. Laitan varmaan viela sitten Suomeen palattuani kuvia tanne, parhaita paloja matkan varrelta, kun on kunnolla aikaa ja nettiyhteydetkin toimii nopeammin.

Zikomo Zambia! Ti zaonana!

Malawijarven rannalla

2007-10-17T12:27:00.000+02:00

Terveisia Malawijarven rannalta, Nkhata Baysta! Tyot Kyptissa loppuivat viime viikolla ja perjantaina lahdin matkaan, ensin Chipataan, Ita-Sambiaan, Lauran ja sen poikaystavan Tuukan kanssa ja sielta jatkoin sitten yksin matkaa rajan yli Malawiin.

Rajalta tie vei ensin paakaupunkiin Lilongween, josta en hostellia lukuunottamatta ehtinyt valitettavasti paljoa nahda, hieman kaupunkia aamulla bussiasemalle kavellessani. Tanne Nkhata Bayhin saavuin maanantaina. Tarkoituksena oli saapua jo sunnuntaina, mutta reissu Lilongwesta pikkubussilla kestikin odotettua kauemmin... Minun oli tarkoitus vaihtaa bussia Dwangwa-nimisessa pikkukaupungissa, mutta saavuinkin sinne niin myohaan, etta oli turvallisempaa jaada sinne yoksi ja jatkaa matkaa aamulla. Pimealla ei ole kiva matkustaa.. Taalla tosiaan matkan tekoon saa varata aikaa ja kaikenlaista saattaa sattua matkan varrella, rengasrikkoja, bensa loppuu kesken matkan ym. Mutta ihmiset vaikuttavat olevan onneksi taalla, kuten Sambiassakin, hyvin ystavallisia ja apua aina loytyy tarvittaessa. Hieman jannitti aluksi lahtea yksin reissuun, mutta kaikki on sujunut hyvin ja yksin matkustamisessa on myos puolensa. Enka ole ehtinyt tuntea oloani viela yksinaiseksi, uusia tuttavuuksia on loytynyt matkan varrelta.

Kuvia Chipatasta ja matkalta sinne:

Chibuku-mainos.Chibuku on perinteinen ja suosittu juoma Sambiassa, maissijauhoista tehtya kaljaa.

Malawi muistuttaa nain ensisilmayksella monessa mielessa Sambiaa. Yksi paakielista on taallakin chewa (=nyanja). Ruoka on hyvin samanlaista, yksinkertaista, paaasiassa nshimaa (taalla nsima) eli maissijauhoista tai joskus kassavasta tehtya paksua puuroa, jota syodaan kasin vihannesten, kalan, kanan tai lihan kanssa. Rakennukset ja myos pukeutuminen on samantyylista. Ja jokapuolella soitetaan sambialaisia hitteja... Yksi ero on hintatasossa, taalla ruoka ym. on halvempaa kuin Sambiassa. Maa on myos Sambiaakin koyhempi.

Malawijarvi ja etenkin Nkhata Bay vetaa puoleensa turisteja, erityisesti reppumatkailijoita, jotka ovat matkalla Keniasta ja Tansaniasta kohti etelaa, Namibiaa ja Kap Kaupunkia. Tanne tulo olikin ehdottomasti ahtaissa ja kuumissa busseissa ja auton lavalla viettyjen tuntien arvoinen, tama on todella kaunis paikka. Luonto on vehreaa, valtavan jarven vesi on kirkasta ja lamminta, hiekkarannat houkuttelevia. Tama on myos mainio paikka harrastaa sukeltamista. Viime viikolla taalla jarjestetttiin kansainvaliset musiikkifestivaalit ja porukkaa oli kuulemmma paljon. Nyt taalla on todella rauhallista, olen talla hetkella hostellini ainoa asiakas... Varsinainen kaupunki on pieni, kylantapainen, mutta taalta loytyi kuitenkin jopa tama nettikahvila.

Huomenna aamulla jatkan matkaa kohti Tansaniaa, ensin Mbeyaan, jossa olen pari yota ja sitten hyppaan junaan kohti Dar es Salamia, missa tapaan Riikan ja sitten mennaan yhdessa viela Sansibarille viikoksi ennen paluuta Lusakaan. Mutta sita ennen nautin viela hetken tasta paikasta, ranta kutsuu...

Viimeisia viikkoja viedaan!

2007-10-01T18:00:00.001+02:00

Nain on tama blogin kirjoittaminenkin jaanyt lopullisesti retuperalle, sita tama Afrikka tekee (selityksia selityksia...). Paljon on taas tapahtunut viimeisen kuukauden aikana. Kuten pikkulinnut ovat ehka jo jonkun korviin lauleskelleetkin, olen nyt siirtanyt Suomeen paluutani eli palaan Suomeen vasta 9.11. Lahto lahestyy uhkaavasti... Alunperin piti lahtea jo syyskuun alussa, mutta taalla viela ollaan. Tuntui etten ollut ihan viela valmis lahtemaan. Olen sopinut, etta olen Kyptissa hommissa viela viikon verran ja sitten onkin kuukausi lomaa. Suunnitelmissa on tuhlata viimeisetkin pennoset ja suunnata Malawijarven rannalle ja sielta Tansaniaan Dar es Salamiin ja Zanzibarille.. Odotan reissua tosi paljon! Helteet ovat vaan tahan aikaan vuodesta aikamoiset, eli pienella kauhulla ajattelen niita tuhansia hikisia kilometreja bussissa ja junassa jotka ovat luvassa.

Tuntuu, etta loppua kohden aika kuluu vaan nopeammin ja nopeammin. Jo nyt tulee hirmu haikea olo kun ajattelen taalta lahtoa. Tulee ihan mieleton ikava tata maata ja ennen kaikkea naita kaikkia ihmisia joihin olen matkan varrella tutustunut, Sambian perhettani, Kyptin porukkaa ja oppilaita, kaikkia uusia ystavia. Tama paikka tuntuu vahan kuin toiselta kodilta, sen verran tutuksi tama on tullut. Ja on viela monia asioita joita haluaisin viela taalla tehda, paikkoja joita haluaisin nahda. Mutta onneksi voi aina tulla takaisin... Ja kuitenkin samaan aikaan ajatus Suomeen paluusta tuntuu toisaalta ihan hyvalta. On ikava ihmisia ja tuntuu, etta aika tehda uusia juttuja. Lahdon hetki on kuitenkin varmasti vaikea. Kun Suomessakaan ei ole talla hetkella mitaan selvaa, ei toita tai koulua odottamassa, voin vaan kuvitella etta jalleennakemisen riemun jalkeen tulee varmasti aika tyhja olo joksikin aikaa. Suomen synkka ja sateinen marraskuukin vahan pelottaa..

Viime viikkojen aikana on olen kuullut lyhyen ajan sisalla paljon suru-uutisia silla monien sambialaisten tuttujen ja Kyptin tyontekijoiden laheisia on menehtynyt. Syyt ovat olleet surullisen tyypillisia: malaria, aids, myos auto-onnettomuudet. Kuoleman kanssa joutuu taalla ihan eri tavalla kosketuksiin kuin Suomessa. Tuntuu, etta lahes kaikilta ikaisiltani on menehtynyt joku lahisukulainen, vanhempi tai sisarus, ja harvalla on enaa koko perhe elossa. Yksi tutuistani sanoi, etta kuolemaan on jollakin tavalla joutunut tottumaan naissa olosuhteissa, mutta en usko, etta ihmisten kokema suru ja menetys on taalla yhtaan sen vahaisempaa kuin muuallakaan.

Julkinen terveydenhoito on taalla tosiaan surkeassa jamassa. Lusakassa, yli miljoonan asukkaan kaupungissa on lahioiden klinikoiden/terveysasemien lisaksi ainoastaan yksi julkinen sairaala, UTH eli Yliopiston opetussairaala. Sairaala pyorii paaosin opiskelijoiden voimin ja hoitajista ja laakareista on pulaa. Monet laakarit lahtevat taalta valmistuttuaan ulkomaille toihin parempien palkkojen ja tyoolojen peraan, Etela-Afrikkaan, Englantiin ym. Myos laakkeista ja muista tarvikkeista on pulaa. Theokin joutui sairaalaan synnyttamaan mennessaan viemaan itse sinne kaikki mahdolliset tarvikkeet, kumihanskoista lahtien. UTH:lla on monien keskuudessa hyvin huono maine. Sanotaan, etta sielta tullaan monesti sairaampina ulos kuin sisaan mennessa oltiinkaan, kiitos pitkien jonojen, hoitovirheiden ym.

Kuulin kauhutarinoita kolmelta suomalaiselta sosionomiopiskelijalta, jotka olivat sairaalassa harjoittelussa mm. kaytavilla pitkia aikoja makailevista kuolleista, joita kukaan ei ehdi/jaksa tulla siirtamaan, kaoottisesta synnysosastosta jossa vauvoja putkahtelee maailmaan huikean tihealla tahdilla, seka hoitajien alhaisesta tyomotivaatiosta johon vaikeat tyoolot ja pienet palkat vaikuttavat. Myos potilaiden ruokinta ja muu hoito on pitkalti omaisten vastuulla. Ne, joilla vaan on varaa, menevatkin yksityisille klinikoille, mutta harvalla on sita mahdollisuutta. Itse olen muuten onneksi sairaalavierailuilta saastynyt, silla ennakko-odotuksista ja peloista poiketen olen ollut taalla terve, joitakin lievia mahavaivoja lukuunottamatta. Ja niin paljon kuin sita etukateen pelkasi kaikenmaailman tauteja...

Auto-onnettomuudet tuovat tosiaan oman lisansa kuolintilastoihin. Niita sattuu taalla halyyttavan paljon silla tiet ovat paikoin melko huonossa kunnossa ja monet ajavat ilman ajokorttia, eika kaikki ole aina ihan selvinpain. Myoskaan katuvaloja ei edes taalla Lusakassa ole kuin harvoilla alueilla.

Yhteisoteatterin voimin lasten hyvaksikayttoa vastaan

Joku aika sitten olin katsomassa taas kerran yhden Kyptissa kokoontuvan yhteisoteatteriryhman, African Dance Factoryn, esitysta Kanyamassa, yhdessa Lusakan suurimmista lahioista. Yhteisoteatteriryhmia on Sambiassa paljon. Yhteisoteatterin (Theatre for development/ Community Theatre) tarkoituksena on osallistua positiivisesti yhteison kehitykseen lisaamalla tietoutta milloin mistakin aiheesta, HIV/Aidisista, kansalais-ja poliittisista oikeuksista ym. draaman, musiikin ja tanssin keinoin. Yhteisoteatteri toimii usein tehokkaana viestin viejana ihmisille, joilla ei ole paasya muiden viestimien, radion, television tai sanomalehtien aareen tai jotka ovat lukutaidottomia.




Talla kertaa esityksen teemana oli lasten seksuaalinen hyvaksikaytto, joka on halyyttavan yleista erityisesti joissakin Lusakan lahioissa. Tahan on syyna mm. erilaiset uskomukset, kuten se, etta seksi neitsyen kanssa parantaa HIV-tartunnan. Uhreina ovat toisinaan hyvin hyvin nuoret tytot, jopa vauvat. Vaikka asia tulisi perheessa julki, ei siita valttamatta kerrota poliisille tai muille viranomaisille. Saatetaan ajatella, etta perheen sisaiset asiat eivat kuulu muille, asiasta koetaan hapeaa, mutta usein myos siita syysta, etta perheen aiti saattaa pelata perheen joutuvan taloudellisesti vaikeuksiin jos perheen elattaja, mies, joutuu vankilaan. Olen nahnyt katujen varsilla myos valistuskampanjan kyltteja, jossa on pikkutyton kuva ja teksti: ”Sex with me doesn’t cure Aids”.

Esityksen alussa oli rummutusta-ja tanssia, jonka tarkoituksena oli houkutella ihmisia paikalle ja paikalle kertyikin runsaasti porukkaa, niin lapsia kuin aikuisiakin. Tanssin ja muutaman viihteellisen sketsin jalkeen vuorossa oli lyhyt naytelma, jossa mies kaytti sukulaistyttoaan hyvakseen. Naytelman opetuksena oli, miten tulisi toimia jos hyvaksikayttoa ilmenee perheessa. African Dance Factory on tehnyt projekteja yhteistyossa eri tahojen kanssa. Talla kertaa yhteistyokumppanina oli edella parjaamani UTH.



Tunnelmia Kyptista

Kyptissa riittaa hommia, jotka pitaisi saada valmiiksi naina viimeisina paivina. Sain tyokseni tehda koulutustarveanalyysin ja selvittaa minkalaisille kursseille olisi Kyptissa tarvetta ja miksi jotkut kurssit eivat veda nuoria puoleensa. Toisena tehtavana on arvioida Kyptissa jarjestettavan koulutuksen laatua ja kysella opiskelijoiden mielipiteita. Kiinnostavia juttuja, mutta kiire tassa tulee...



Viime viikkoina olen myos pitanyt oppilailleni kokeita tietokonetunteihin liittyen Microsoft-wordista. Ihan hyvin kokeet ovat menneet, mutta hammastyksekseni tormasin muutamiin royhkeisiin lunttausyrityksiin...





Reilu viikko sitten meilla oli Kyptissa valmistujaisjuhlat. Mukana oli kaksi intakea, taman vuoden tammikuussa ja heinakuussa koulunsa paattaneet opiskelijat. Kaiken kaikkiaan valmistuneita oli noin 70. Paikalle oli mm. Kanyaman alueen kansanedustaja (joka on muuten Kyptin tapahtumien vakiovieras, tykkaa pitaa hienoja puheita kansalle) ja myos lehdistoakin.



Tunnelma oli mukava ja oli ihana katsoa, kun ylpeat vanhemmat ja sukulaiset onnittelivat juhlakaluja. Hauska eroavaisuus suomalaisiin juhliin oli oppilaiden sisaanmarssi, jonka he tekivat
hienoilla askelkuvioilla ja tanssikoreografioilla tanssihitin tahtiin.

Toivottavasti valmistuneet saavat jalansijan tyoelamassa. Yleisesti ottaen Kyptista valmistuneet ovat kuulemma kohtalaisen hyvin parjanneet, vaikka tyopaikat ovatkin Sambiassa vahan kiven alla. Pienen gallupin perusteella selvisi, etta osa valmistuneista on jo saaneet tyopaikan omalta alaltaan, osa samasta paikasta missa olivat tehneet kurssiin kuuluvan tyoharjoittelunsa. Monilla opiskelijoilla on ollut mielessa myos oman bisneksen perustaminen kunhan saavat ensin vahan tyokokemusta.

African time

Lauran tulon myota ja hanen (ja myos muiden Suomen vieraiden) hammastyneita reaktioita katsellessa on tullut taas pohdittua kuuluisaa afrikkalaista aikakasitysta, byrokratiaa ym. Muutama lause tasta aiheesta on ehka syyta kirjoittaa.. Olen jo aika lailla tottunut siihen, etta asiat hoituvat tassa maassa ja Kyptissakin suomalaisella ja eurooppalaisella mittapuulla arvioiden harvoin ripeasti ja mutkattomasti. Mutta hoituvat yleensa kuitenkin, aina lopulta. Aikataulut usein venyvat ja suunnitelmat muuttuvat, eika tiedonkulku ole aina kovin tehokasta. Tama huomattiin taas ollessamme mukana jarjestamassa Kyptin valmistujaisjuhlaa (lieva hoppu tuli, eika todistuksiakaan saatu valmiiksi ajoissa ;).

Byrokratia tuo asioiden hoitoon omat viivytyksensa. Itse selvisin tyoluvan hakemissa muistaakseni 6 kaynnilla Maahanmuuttovirastoon, mutta joskus voi kayda pahemminkin. ”Emme voineet kasitella hakemustanne koska kansiot ovat loppuneet.” tai viela parempi ”Unohdimme hakemuksenne kokonaan, se on ollut tassa poydalla emmeka ole kasitelleet sita lainkaan” (kuukauteen) ja muita unohtumattomia lausahduksia.

Olen oppinut jo aikoja sitten, etta asioiden hoitamiseen kannattaa taalla paivan sijaan varata kokonainen viikko. Aina saattaa sattua jotakin. Jos ihmisten kanssa sopii tapaamisia, voi siihen usein heittaa paalle vahan sambialisaa ja myos kokoukset ja tapahtumatkin alkavat poikkeuksetta myohassa, joskus jopa tuntejakin. Bussit lahtevat sitten kun ovat taynna, aikatauluja ei ole ja vaikka olisikin niin niista viis. Ja jos bussi hajoaa keskelle tieta, ei kuski tai kukaan muukaan henkilokunnan jasen todennakoisesti tiedota ihmisilla, mista on kyse jne. Siina sitten ollaan ja ihmetellaan, odotellaan ja odotellaan..

Aluksi kaikki tama tietysti arsytti ja turhautti usein, vaikka siita etukateen oltiinkin varoiteltiin. Kai siina on pelottavaa myos kontrollin menettaminen, se ettei asiat yhtakkia sujukaan niin kuin on tottunut ja ettei itse todennakoisesti voi sille yhtaan mitaan. Vielakin joskus tulee vasymisen hetkia, mutta aika lailla olen jo tottunut miten asiat taalla toimii eika sita enaa hammastele ja veda hernetta nenaan. Karsivallisyytta taalla oppii. On myos ihanan rentouttavaa ja vapauttavaakin huomata ettei kaikki ole minuutista tai edes valttamasta tasta paivasta kiinni. Hedonisti minussa nauttii suuresti siita, etta voi ottaa vahan rennommin. Se sopii minulle mainiosti. Vaikka en Suomessakaan mikaan superstressaaja olekaan niin taalla olen kylla paassyt harvinaisen suloiseen rentouden tilaan. Ja vahan hullulta tuntuisi olla taalla itse olla koko ajan stressin partaalla kun kukaan muu ei tunnu asiaa liikaa murehtivan.

Yksi hieno piirre tassa kiirettomyydessa on myos se, etta taalla ihmisilla tuntuu olevan aikaa toisilleen. Kadulla tuttuun tormatessa on aina aikaa vaihtaa kuulumiset, vaikka olisikin kiire toihin tai jonnekin. Tahan liittyy varmasti myos kohteliaisuus, mika on taalla hyvin tarkeaa. Suomalainen kiire ja minuuttiaikataulut tuntuvat taalla ihanan kaukaisilta, niita ei ole ikava. Vaikka tutussa suomalaisessa systeemissa ja jarjestelmallisyydessa on tottakai mahtavaa se, etta voi luottaa siihen etta asiat toimivat ja hoituvat kohtuullisen nopeasti. Olen vannonut itselleni, etta yritan Suomeen palattuani pitaa kiinni ja sailyttaa ainakin vahan tasta rentouden tilasta johon olen taalla paassyt, vaikka vaikeaa se tulee varmasti olemaan. Kiireen ja suorittamisen ilmapiiri imee niin nopeasti mukaansa. Mutta lupaan yrittaa.

Kitchen partyista ja muista sambialaisista perinteista

2007-08-24T15:56:00.000+02:00

Pari viikkoa sitten paasimme ensimmmaista kertaa osallistumaan Lauran ja Riikan (yksi toinen suomalainen tytto, toissa Suomen suurlahetystossa taalla) yhteen sambialaiseen perinnejuhlaan, keittiobileisiin eli kitchen partyihin. Kitchen partyt jarjestetaan naiselle, kun han on menossa naimisiin. Jarjestajina ja vieraina ovat hanen naispuoliset sukulaiset ja ystavat. Vieraiksi kutsutaan myos tulevan sulhasen aiti ja muita sukulaisia. Kyseessa ovat siis naisten bileet. Kitchen partyjen tarkoituksena on opastaa tulevaa morsianta avioliittoa varten. Lisaksi vieraat tuovat morsiamelle lahjaksi tavaroita omaa uutta kotia ja keittiota varten, astioita ym, mista juhlan nimikin tulee. Talla kertaa juhlakaluna oli tyokaverini tuttu.
Kaikki naiset eivat kitchen partyja kuitenkaan jarjesta, koska tuplajuhlien jarjestaminen tulee aika kalliiksi. Osa siis pitaa pelkat haat tai jotkut jopa pelkat kitchen partyt.

Hauskat olivat juhlat. Ohjelmassa oli puheita, annettiin lahjoja ja neuvoja tulevalle morsiamelle, syotiin herkkuruokaa ym. Niin ja tietysti ohjelmaan kuului tarkeana osana tanssi ja musiikki. Taalla Sambiassa ei tunnu olevan juhlia ilman niita. Valilla tunnelma oli varsin riehakas kun naiset riensivat tanssilattialle ja intoutuivat heiluttamaan lanteitaan. Paras naky oli kun kaksi ikivanhaa mammaa jammailivat yhdessa kuin nuoruuden vuosinaan. Ja tottakai meidat muzungu-vieraat pistettiin myos tanssimaan ojentaessamme lahjamme juhlakalulle. Naissa bileissa ei ollut alkoholitarjoilua, tuntuivat olevan aika uskonnollista porukkaa puheidenkin perusteella (kristittyja niinkuin valtaosa sambialaisista). Mutta muutamilla oli kylla viinipullot kourassa ja osa kavi vessassa puolisalaa naukkailemassa ;)

Morsian tuotiin paikalle aluksi chitenge-kankaan alle piilotettuna (huom. valtava lahjaroykkio, tytto ei tainnut tulla ihan kovin koyhasta perheesta).

Kunnes tuleva sulhanen saapui paikalle ja paljasti hanet kankaan alta. He antoivat toisilleen lahjat, kukkia ja kakkuja rakkaudenosoituksena.

Laura (vas.) Riikka ja mina juhlaa vartavasten teetetyissa perinteisissa chitenge-asuissa. Naiset kayttavat naita asuja taalla paljon, juhlissa ja myos arkena kaupungilla liikkuessaan. Monet kayttavat myos yksinkertaisia chitenge-kankaita, joka kiedotaan vyotaisille hameeksi.

Morsian-parka naytti kovin vasyneelta kaiken hyorinan keskella. Todennakoisesti suvun vanhimmat naiset (ja kenties palkattu opettajakin) olivat perinteiden mukaisesti pitaneet hanet juhlia edeltavan yon hereilla antaen opastusta perhe-elamaa varten, erityisesti miten aviomiesta tulee kohdella. Tahan kuuluu tarkeana osana myos sankyniksien opettaminen, joilla on tarkoitus pitaa mies tyytyvaisena ja poissa pahanteosta.. Joskus varsinaisissa bileissa kuulemma naytetaan lyhyita naytepatkia tuosta valmennustuokiosta, mutta talla kertaa niita ei naytetty.

Eipa olisi muuten pahitteeksi miehillekaan avioliittovalmennus ja itseasiassa joidenkin heimojen keskuudessa jarjestetaankin jonkinlaista opastusta myos tuleville sulhasille
ennen haita.

Noituudesta ja poppamiehista...
Vaikka kaupungistuminen ja lansimaisen kulttuurin vaikutus ovat muokanneet sambialaista kulttuuria tuntuvat monet perinteet ja erilaiset uskomukset elavan kuitenkin yha vahvoina erityisesti maaseudulla, mutta myos kaupungeissa. Perinteisiin uskomuksiin tormaa valilla yllattavissa yhteyksissa. Itselle tuntuu hassulta, etta jopa monet korkeasti koulutetut ihmiset uskovat esimerkiksi noituuteen ja ns. mustaan magiaan. Hyva esimerkki tasta on Kyptin laheisella torialueella jokunen viikko sitten sattunut episodi. Yhtakkia koulualueelle kantautui keskella paivaa hirvea huuto ja halina. En itse rynnannyt paikalle katsomaan, mutta kuulin muilta, etta joku mies oli varastanut yhdelta katukauppiaalta laukun. Mutta eipa paassyt varas pitkalle, kun laukku alkoi puhua hanelle ja pyysi varasta palauttamaan itsensa takaisin omistajan luo. Mies tietysti saihkahti tapahtumaa ja poliisitkin saapuivat pian paikalle ja veivat hammentyneen varkaan putkaan. Ja kuulemma paikalla olijat kuulivat, miten laukku oli puhunut, kukaan ei tuntunut tata kyseenalaistavan.... Vaikea naita juttuja on tietenkaan itse uskoa, ainakaan ennen kuin itse paasen todistamaan.

Myos erilaisia poppamiehia, perinteisia parantajia on yha paljon. Maan paalehtien sivuillakin on paivittain Dr. Sen ja sen mainoksia, joissa luvataan parannusta niin avio-ongelmiin, tyouraan kuin HIV-AIDSiin ja muihin sairauksiin...

Heimojarjestelma
Sambiassa on kaiken kaikkiaan yli seitsemankymmenta heimoa ja niilla kaikilla on myos oma kielensa ja tapansa. Kulttuurien kirjo on siis suuri. Aikoinaan joidenkin heimojen valilla on ollut kahinoita ja ihmiset avioituivatkin yleensa vain oman heimon jasenten kanssa. Maan itsenaisyysajan ensimmainen presidentti Kenneth Kaunda (herra on muuten yha elossa ja arvostettu tyyppi) kuitenkin paatti yhdistaa heimot yhdeksi kansaksi ”One Zambia one nation”-oli hanen mottonsa. Hanella oli kuulemma tapana lahettaa ihmisia toiselle puolelle Sambiaa toihin, jotta eri heimoihin kuuluvat ihmiset sekoittuisivat ja joutuisivat enemman vuorovaikutukseen keskenaan. Ruohonjuuritason rauhan tyota.

Nykyaan heimojen valilla ei tunnu olevan suurempia kitkoja ja naimisiinkin saa menna kenen kanssa haluaa. Joskus tosin vanhemmat saattavat tiedustella esimerkiksi pojaltaan mihin heimoon tuleva morsiamen kuuluu. Toisinaan saattaa kuulla myos yleistyksia, kuten ”Ne Lozi-heimoon kuuluvat ovat niin ylpeita”.

Kysyessani eraalta sambialaiselta ystavaltani heimojen merkitysta, han sanoi, etta heimoon kuuluminen antaa yksilolle identiteetin, aidinkielen, perinteet ja juuret. Toisille oma heimo ja sen tavat ovat tarkeampia kuin toisille ja myos eri heimojen valilla on eroja. Kuitenkin ihmisten kanssa jutellessakin huomaa, etta kaikki tietavat ainakin mihin heimoon kuuluvat ja milta alueelta ja kylasta heidan sukunsa on kotoisin.

Sambiassa modernin paatoksenteko- ja kurinpitojarjestelman, parlamentin, poliisin ym. ohella heimopaallikoilla (chiefs) ja kylapaallikoilla ym. on yha vahva rooli yhteisoissaan, erityisesti maaseudulla. Heimopaallikot osallistuvat myos politiikkaan, he antavat lausuntoja ja ottavat selvaa alueensa asukkaiden tarpeista ja toiveista ja vievat niita eteenpain paikallisille parlamentin edustajille. Heimopaallikot ja kylapaallikot toimivat tarvittaessa myos kurinpitajina ja tuomareina. Jos joku on syyllistynyt lievaan rikkomukseen, esimerkiksi ollut uskoton vaimolleen, hanet saatetaan vieda heimopaallikon puheille. Tama langettaa syytetylle oikeaksi katsomansa rangaistuksen, esimerkiksi sakkoja tai ruumillisen rangaistuksen. Ellei kyseessa ole kohtuullisen vakava rikos asiaa ei valttamatta haluta vieda aina poliisin puheille, silla luottamus poliisiin on yleisesti ottaen Sambiassa varsin heikko erityisesti korruption vuoksi.

Heimojarjestelma on osa tapaoikeutta Sambiassa. Jokunen vuosi sitten Sambiassa myos heratettiin uudelleen henkiin House of chiefs eli foorumi, jossa kaikki Sambian heimopaallikot pohtivat yhdessa ajankohtaisia asioita ja asettavat lakeja ja maarayksia hallintoalueilleen.

Osana tapaoikeutta ja perinteita on myos moniavioisuus, jota esiintyy yha joissakin heimoissa. Virallisen lainsaadannon mukaan naimisiin saa menna kuitenkin vain yhden ihmisen kanssa.

Kuva yhden Sambian suurimmman heimon, Lozien, kuuluisasta Kuomboka-seremoniasta. Heimon paallikko, Litunga, saapuu veneella kesa-asuinalueelta Talvipalatsiin.

Lozi-heimon perinteiset vaatteet

Kielista
Kielia on taalla siis valtavasti. Varsinaisia paikallisia paakielia on 7, joita kaytetaan jonkin verran myos kouluissa, etenkin alemmilla luokilla. Siirtomaa-ajan perintona Englanti on kuitenkin maan virallinen kieli ja se on varsinainen paaopetuskieli kouluissa, erityisesti ylemmilla luokilla. Vahan valilla kylla huolestuttaa pienten paikallisten kielien kohtalo. Ei myoskaan ole ihme, jos lapsilla on kouluissa oppimisvaikeuksia silla monet eivat saa opetusta aidinkielellaan.

Taalla Lusakassa ihmiset puhuvat paaasiassa nyanjaa, myos aika paljon bembaa. Ihmiset sekoittavat puheeseen myos englantia. Olen yrittanyt opetella nyanjaa jonkin verran, mutta aika heikolla menestyksella. Sen oppiminen tuntuu vievan paljon aikaa ja energiaa ja jotenkin sita tuppaa laiskistumaan kun taalla Lusakassa englannillakin parjaa ihan hyvin. Mutta varsinkin lasten ja vanhusten ja vahemman koulua kayneiden kanssa jutellessa tai maaseudulla ollessa paikallisten kielten taito olisi tarpeen. Ja monesti sita jaa keskusteluista myos ulkopuolelle kun ihmiset puhuvat keskenaan nyanjaa tai bembaa. Joitakin tervehdyksia ja sanoja kuitenkin osaan nyanjaksi ja ihmiset riemastuvat kun heille puhuu edes muutaman sanan nyanjaa ja osoittaa etta on kiinnostunut heidan kulttuuristaan. Huomenna olenkin menossa itseasiassa ensimmaiselle Nyanjantunnille. Ehka otan viela loppukirin tassa kielen opiskelussa...

Tassa oli ehka riittavasti kulttuurioppia talta eraa :)

Kuvia!

2007-08-06T14:47:00.000+02:00

No niin, tassapa nyt VIHDOINKIN kuvia taalta. Olen kylla tosi laiska valilla saamaan asioita aikaiseksi (syytan myos vahan naita hitaita nettiyhteyksia, lataaminen vie erityisesti Kyptin koneella aikansa....) Kuvia olisi vaikka kuinka paljon, mutta tassa nyt aluksi joitakin. Enjoy! :)

Perheemme 12-v Leah-tytto Rhoda-vauva selassaan. Tama on taalla hyvin tyypillinen tapa kantaa vauvoja, selassa chitenge-kankaan avulla. Vauvat kulkevatkin sitten katevasti mukana arjen askareissa ja kaupungilla liikkuessa.

Mina ja sambialaisia muusikkokavereitani ja CV-studion porukkaa keikalla Kafuejoen rannalla (huom. kuva on lavastettu, en uhkailuista huolimatta joutunut talla kertaa laulamaan) Vieressani ystavani Rabbi ja rastamamma Buumba (alias Black Mama Jama, paikallinen radioaani/mc/jokapaikanhoyla/julkkis. Tutustuin naihin ihmisiin sita Youth day-tapahtumaa jarjestaessani

Mina ja kotitalomme lapset. Minua halaa perheemme 8-v Patson-poika. Kieltaan nayttaa 6-v Richard. Patsonin takana on isan edesmenneen veljen poika, 12-v Jonathan, joka onkin nyt muutama kuukausi sitten muuttanut takaisin aitinsa luokse asumaan. Muut lapset, Dennis, Tchola, Clive ja Kaoma vat vuokralaisemme lapsia.

Perheemme aiti Theo ja Rhoda-vauva muutaman viikon ikaisena.

Kotikatumme Kamwala Southissa. Alue on aika uusi ja sinne rakennetaan paljon taloja. Ihan mukava alue, taksikuskin sanoja lainatakseni "talot on kivoja mutta tiet surkeassa kunnossa" (taynna kuoppia). Muutaman kerran ollaankin juututtu sadekauden aikana mutaan auton kanssa...

Kotitalomme. Muuri rakennettiin joku aika sitten koska viime syksylla taloon oltiin yritetty murtautua sisalle (!) Onneksi eivat onnistuneet, varkaat lahtivat pakoon kun naapurin pihalle ajoi auto) Murtovarkauksia siis sattuu ja yleensa taalla omaisuutta vartioidaan tarkoin, jos vaan on rahaa rakentaa muuri ym. Tama meidan alueemme ei siis kuitenkaan olekaan niita koyhimpia ja pahamaineisimpia alueita, varkaat tulevatkin kuulemma naapuricompoundeista.

Laura (vas.) ja mina treenamassa sambialaista tanssia Kyptissa. Olemme pitaneet jo pari tanssi/rumputuntia opettajinamme Kyptissa kokoontuvien yhteisoteatteriryhmien porukkaa. Talla kerralla opettajinamme ja yleisonamme toimi myos lahiseudun lapsia, jotka treenasivat esitystaan varten. Tanssiminen on hauskaa ja haastavaa, lantion liiike on taalla tanssissa tarkeassa osassa ja suomalaiselle perusjaykalle kropalle treenattavaa riittaa... Ihaillen katson miten notkeasti vaahtosammuttimen kokoiset lapsetkin tanssii.

Kyptin oppilaita potretissa.

Muistoja kylareissulta Luanshimbasta. Community schoolin oppilaita. Hurmaavia hymyja! Taalla lapsia ei paljon tarvitse kameran eteen pyydella, jo kameran nahdessaan alkavat heti poseerata.

Mina Victorian putouksilla (sadetakki oli heinakuussakin viela valttamaton ja silti kastuin!)

Ja putouksia viela .. Tata nakymaa jatkuukin sitten yli toista kilometria.

Elefantteja Choben luonnonpuistossa Botswanassa. Taalla on auringonlaskut ihan mielettomia!

Livingstonen jalanjaljissa

2007-07-21T14:17:00.000+02:00

Taalla taas piiitkasta aikaa.. Palasin juuri takaisin toihin reilun viikon lomalta. Suomesta tuli kaksi parasta ystavaani tanne vierailulle ja sain otettua vahan toista vapaata. Kyptin oppilaillakin oli itseasiassa samaan aikaan koulusta pieni paussi, itsenaista opiskelua, eli ihaan hyvaan saumaan vierailu sattui. Oli ihanaa ja hassua nahda taalla ystaviani, sita oli taas kuin kotona heidan kanssaan. Kavimme tietysti Livingstonessa Victorian putouksilla, se on se pakollinen nahtavyys jos Sambiaan saapuu. Putoukset onkin tullut nyt nahtya jo kolmeen kertaan taalla olon aikana.. Onnekas olen, ovat ne ihan mielettomat, vaikka tottakai ne tuntuivat ensimmaisella kerralla vaikuttavimmilta. Teimme myos mm. pienen retken Botswanan puolelle Choben luonnonpuistoon. Naimme aivan mielettoman paljon elaimia, kymmenia ellei satoja norsuja, virtahepoja, puhveleita, kirahveja ja muita luontodokumenteista tuttuja Afrikan aarteita. Leiripaikkamme oli keskella puistoa, yovyimme teltoissa. Laitan kuvia tanne kylla pian (oikeasti ;)

Livingstone on tosiaan Sambian turistipaakaupunki. Se on kuin pieni oma maailmansa Sambian sisalla, vahan epatodellinen kun joka puolella liikkuu muzunguja kamerat kourassa. Aikaisemmin Zimbabwen puoli veti turisteja puoleensa Sambiaa enemman. Maa oli vauraampi ja sielta puolelta on putouksille paremmat nakymat ja putouksissa on kuivallakin kaudella silla puolella aina vetta. Zimbabwen levottoman tilanteen takia turisteja on tullut kuitenkin yha enemman Sambian puolelle. Muita turistikohteita Sambiassa ovat tietysti kansallispuistot. Kuuluisin niista on South Luangwe, jossa en itse ole viela kaynytkaan. Lusakassa turisteja ei juuri katukuvassa nay, ne harvatkin ovat lahinna ehka reppumatkailijoita jotka yopyvat kaupungissa yon tai pari matkallaan kohti Tansaniaa, Malawia tai muita naapurimaita. Eika ihme, ei Lusakassa ehka semmoisia turistinahtavyyksia juuri olekaan, riippuu tietysti mita etsii.

Yovyimme Livingstonessa reppumatkailijoiden suosimassa hostellissa, Jollyboysissa. Oli hauskaa paasta juttelemaan muiden ulkomaalaisten kanssa vaihteeksi kun taalla Lusakassa en heihin ole tutustunut. Valilla kylla vasytti kuunnella kun jotkut kilpaa kertoilivat reissuistaan, kuka oli "tehnyt" minkakin Afrikan maan... Osa tuntui viihtyvan vaan omissa sisasiittoisissa piireissaan. Ensin hypataan benji putouksilla ja sitten mennaan ryyppyristeilylle Sambezijoelle, ainoa kontakti sambialaisiin on tervehdys vartijoille heidan avatessaan hostellin portit iltaisin. Eroaako tama lopulta kovin paljoa Kanarian saarten tai Ibizan meiningeista? No, kukin lomailee tyylillaan. (Ja silla risteilylla olimme itseasiassa mekin, myonnetaan ;) Kieltamatta reissutarinoita kuunnellessa vahvistui myos entisestaan halu itsekin reissailla viela lisaa ja nahda muitakin maita nyt kun kerran taallapain maailmaa ollaan. Ehka sitten vaihtojaksoni paatyttya lahden viela vahan reissaamaan jos vaan rahat riittaa.

Lomailu on aina kivaa, mutta oli kylla ihan kivaa palata takaisin Lusakaan, arkeen ja todellisuuteen. Torstaina tanne saapuikin Suomesta toinen etvovapaaehtoinen, Laura, eli meita onkin nyt Kyptissa tupla suomalaisvahvistus.

mainosten tekoa ja juhannuksen odottelua

2007-06-20T14:43:00.000+02:00

Nyt on tullut sitten taas televisio-ja radiomainosten tekoa harjoiteltua. Kyptin mainokset ovat vihdoin valmiit. Tein mainokset apunani CV-studios -nimisen studion porukka. Paikka on siis pieni studio, joka pyrkii tukemaan aloittelevia artisteja, siella voi aanittaa musiikkia, editoida musiikkivideoita ja ohjelmia ym. Yksi studion vetajista on aikaisemmin istunut Kyptin hallituksessa, eli sita kautta sinne on sidoksia. Tutustuin paikan tyyppeihin jarjestaessani Kyptissa maaliskuussa pidettya nuorten paivan (Youth day) tapahtumaa ja silloin jo sain ensimmaista kertaa treenattua tv-ja radiomainoksen tekoa.

Tata tuoreinta mainosta tehdessa sattui tietysti kaikenlaista, mm. kamera jota kaytimme ensimmaisella kerralla kuvatessamme ei ollutkaan tarpeeksi hyva (kuvanlaatu ei ollut tarkka) eli jouduimmekin sitten kuvaamaan kaiken uudestaan.. Vahan kiukutti kieltamatta. Mutta valmista tuli lopultakin. Ei varmasti ole mikaan maailman mahtavin taideteos, mutta saa kelvata. Ja taalla Sambiassa suurin osa mainoksista tuntuu olevan muutenkin tehty... no hyvin pienella budjetilla ja aikataululla, vahan sinne pain. Mainokset ovat alkaneet pyoria muutamilla radiokanavilla ja yhdella televisiokanavalla taman viikon alusta ja kavimme myos radiossa kertomassa Kyptin toiminnasta. Kallista mainosaika on taallakin, televisiossa erityisesti, vaikkei nyt Suomen hinnoissa varmasti liikutakaan. Sadalla eurolla saa yhden minuutin mainoksen, mutta se on aika iso raha Kyptille. Parempi kuitenkin vahan kuin ei mitaan. Ja tyo on jo kantanut hedelmaa nimittain eilen jo koululla kavi muutama nuori kyselemassa tarjolla olevista kursseista. jee. Uusien luokkien eli "intaken" pitaisi aloittaa nyt heinakuun alussa. Osalle kursseista on jo tullut runsaasti ilmoittautuneita, mutta esimerkiksi hotelli-ja ravintola-alan kurssille on jostakin syysta taas vaikeaa saada oppilaita.

Talla viikolla onkin sitten Juhannus! Kokkoa tuskin sytytamme, mutta saunomaan paasen kuitenkin. Suomen suurlahetyston asianhoitaja on kutsunut kaikki Lusakan suomalaiset saunomaan luokseen juhannusaattona. Ja ihan hyvat loylyt on luvassa, sauna on tullutkin jo muutamaan kertaan testattua. Suomalaisessa seurassa siis aatto vietetaan. Lauantaina sitten nailla nakymin kutsumme yhdessa yhden suomalaisen ystavani kanssa sambialaisia kavereita juhannuskemuihin Kepan Lusakan toimiston tiloissa olevalle saunalle tutustumaan suomalaisiin perinteisiin... Muutaman kerran olen jo sambialaisten kanssa saunonutkin, myos isantaperheeni lasten kanssa. Ja suurin osa on tykannyt. Perheemme kuusivuotias Richardkin olisi nauttinyt loylyista vaikka kuinka pitkaan :)

Nyt pitaakin lopetella.. Aurinkoista juhannusta ystavat!!

talvi tulossa...

2007-06-05T12:40:00.000+02:00

Pikaisesti tanne nyt kirjoittelen.. Taalla on talvi alkamassa ja illat ja erityisesti yot ovat yllattavan viileita. Uskokaa tai alkaa, Suomesta raahatuille villasukillekin on jo ollut kayttoa. Ja paivisin saattaa taas olla ihan hellekin valilla ja tpaidassa parjaa yleensa hyvin. Pimeakin tulee vahan aikaisemmin, jo kuuden aikoihin illalla. Talvea kestaa elokuulle asti ja sitten alkaa ilmat taas lammeta. Naille leveysasteille yllattavankin kylmaan ilmastoon vaikuttaa se, etta Sambia sijaitsee reilun 1000metrin korkeudessa. Vahan on kieltamatta ikava Suomen kesaa, valoa, vehreytta ja mokilla oloa..

Toissa aika on kulunut lahinna tietokoneen kayton opettamisen parissa. Tietokoneopetuksen sisallyttaminen kurssien ohjelmaan kaikissa ammatillista koulutusta tarjoavissa oppilaitoksissa on ollut kuulemma ollut Sambian ammattioppilaitosviraston, Tevetan, suositus. Siihen siis Kyptissakin tahdataan, vaikka toistaiseksi kaikki oppilaat eivat mukana viela olekaan ja mina olen talla hetkella aineen ainoa opettaja.

Oppilaat ovat tunneista aivan innoissaan, mika tietysti motivoi ja kannustaa myos minua opettajana. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oppilaat eivat ole koskaan tietokonetta kayttaneet, eli olemme lahteneet liikkeelle ihan alkeista, miten kone avataan ym. ja opetelleet Wordin kayttoa. Tietokoneen kayton opettaminen tuntuu ihmisoikeusteeman jalkeen ihanan konkreettiselta ja simppelilta. Tunneilla kaydyt asiat eivat jaa mielta juuri askarruttamaan, eika tuntien suunnitteluunkaan tunnu samalla tavalla menevan aikaa. Ihmisoikeuskasvatustunnit todella veivat energiaa. Teema on siis jaanyt ainakin hetkeksi hyllylle odottamaan, mutta yritan integroida sita jossakin maarin myos tahankin mukaan, mm. internetin kayton opettamisen yhteydessa. Koulun oppilaiden lisaksi olen aloittanut juuri tietokoneen kayton opettamisen myos muutamille kyptin hallituksen jasenille ja mukaan tulee varmasti myos muutama opettajakin.

Olemme perustaneet "tietokoneluokkamme" pieneen rakennukseen, jossa sijaitsee myos kirjanpitajien toimisto. Meilla on kaytossa talla hetkella vain 2 tietokonetta, jotka ovat varmaan noin kymmenisen vuotta vanhoja. Niihin on kuitenkin asennettu Windows xp-ohjelma, eli ne soveltuvat ihan hyvin opetuskayttoon. Koneet olivat aikaisemmin muutamien hallintohenkilokunnan jasenten kaytossa, mutta he tuntuvat parjaavan nyt muutamilla kannettavilla tietokoneilla, jotka Kypt sai suomalaiselta kumppaniltaan Syllilta joku aika sitten. Tietokoneita kaivattaisiin lisaa kovasti niin opetuskayttoon, mutta myos henkilokunnallekin. Resurssit ovat tietysti rajalliset, mutta niita varmasti hankitaan sitten joskus kun jarjeston rahatilanne sallii. Suunnitelmien mukaan kuulemma kenties yksi tai kaksi jo taman vuoden puolella.

Viime paivina olen myos ollut mukana tekemassa Kyptille telkkarimainosta. Heinakuussa pitaisi taas alkaa uudet luokat, eli oppilaiden metsastys on nyt kaynnissa. Lauluakin pitaisi mainokseen yrittaa saveltaa...

Olen myos tutustunut Kyptin tiloissa kokoontuvaan naisten ryhmaan, joka on siis yksi naista yhteisoryhmista, joiden toimintaa Kypt pyrkii tukemaan koulutuksen ym. avulla. Olen tavannut naisia vasta muutaman kerran. Ryhma on itseasiassa rekisteroitynyt yhdistys nimeltaan Zangi women`s association, jonka tarkoituksena on paaasiassa jasentensa toimeentulomahdollisuuksien parantaminen. Ryhman naiset asuvat koyhassa Kanyama-compoundissa. Naiset ompelevat vaatteita ja tekevat itse batiikkikankaita ja myyvat niita naapurustossaan ja tutuilleen. Haasteena on nyt yrittaa tehostaa toimintaa ja myyntia, jotta toiminnasta tulisi jasenille taloudellista hyotya. He ovat kayneet joitakin kursseja, mutta kaipaisivat lisaopetusta kaavoittamisessa seka tarvitsisivat uusia ompelukoneita ym. Kovasti toivoivat minulta apua ja olen luvannutkin avustaa heita kykyjeni mukaan projektihakemusten kirjoittamisessa rahoituksen hankkimiseksi.. Kyptista ovat onneksi luvanneet minua vahan auttaa ja neuvoa, mista rahaa voisi hakea. Muutaman avustuksen ryhma on toiminnalleen aikaisemmin jo saanutkin.

toukokuun tapahtumia

2007-05-15T15:25:00.000+02:00

Toukokuussa ollaan jo.. Nopeasti aika hurahtaa ja minullakin on vapaaehtoisjakso jo yli puolessa valissa. Vaikka en tassa vaiheessa halua viela kotiinpaluuta ajatella, niin hyvin olen viihtynyt taalla. Mielessa on jo kaynyt se mahdollisuus, etta venytan vahan syyskuuta pidemmalle Suomeen paluuta, mutta katsellaan nyt mita tapahtuu. Syyskuuhun on onneksi viela aikaa.

Paljon on taas ehtinyt tapahtua sen jalkeen kun viimeksi tanne kirjoitin. Taytyy yritella paivitella tanne juttuja vahan useammin, niin ei tarvitse niin mammuttimaisen pitkia merkintoja kirjoitella..

Ensin iloisimmat uutiset: Olemme saaneet perheenlisaysta! Perheeni aiti Theo synnytti nyt sunnuntaina esikoislapsensa, terveen tyttovauvan. Voivat molemmat hyvin. Kuulin uutisen sunnuntaina paivalla saavuttani kotiin koko yon kestaneesta reggae- tapahtumasta, joka jarjestetaan taalla vuosittain Bob Marleyn muistoksi (hauskaa oli, paikka oli taynna porukkaa ja menoa riitti auringonnousuun asti. Auttelin itsekin jarjestelyiden kanssa, tarjoilin artisteille ruokaa ym. ) . Theo ja isa, Patrick, olivat siis lahteneet sunnuntaina aamuyosta sairaalaan saatuaan varmistuksen ensin Theon sairaanhoitaja- isoaidilta, etta nyt on tosi kyseessa. Vauva syntyi sitten lounasaikaan.

Kavin tanaan katsomassa Theoa ja vauvaa Theon aidin luona minne he menivat sairaalasta paastyaan. Aidin neuvot ja apu ovat varmasti ensikertalaiselle hyodyksi. Ja kovin sootti vauva on, niinhan ne aina ovat. Saamme siis vahan lisaa elamaa jo ennestaan vilkkaaseen kotiimme. En viela tieda minka nimen he aikovat lapselle antaa. Perinteisesti taalla isa antaa ensimmaiselle lapselle nimen, saa nahda noudattavatko he perinteita. Theo on ollut jo jonkun aikaa lakisaateiselle kolmen kuukauden aitiyslomallaan, eli han palannee toihin heinakuussa.

Ja sitten muihin juttuihin.. Viime viikolla olin pienella reissulla Luanshimba-nimisessa kylassa tutustumassa vahan maaseudun elamaan. Ystavani, toinen suomalainen etvo-vapaaehtoinen on siella toissa Green Living Movement (GLM)-nimisen ymparisto-ja kylakehitys jarjeston kautta. Matka Lusakasta kylaan oli pitka. Lahdimme matkaan Lusakasta varhain aamulla jo ennen auringonnousua ja matkustimme bussilla 5 tuntia Serenje-nimiseen kaupunkiin. Sielta etsimme itsellemme autokyydin ja matkasimme auton avolavalla istuen Chibaleen, josta kavelimme sitten 2,5 tunnin matkan kylaan. Saavuimme perille illalla seitseman aikoihin, auringon jo laskeuduttua. Kylla jaloissa tuntui ja uni maistui!

Luanshimba on pieni, melko harvaan asuttu kyla ja sinne on avattu taman vuoden alussa koulu, jonka toimintaa GLM tukee. Koulu on niin sanottu community school, eli paavastuu koulun pyorittamisesta on kylan asukkailla. He muun muassa maksavat pienen kuukausimaksun oppilaista, milla maksetaan pettajan palkka. Jos rahaa ei ole, maksu voidaan antaa myos ruokatarvikkeina, kuten esimerkiksi lihana tai papuina. Sambiassa on myos ilmaisia valtion yllapitamia kouluja, mutta niita ei ole joka kylassa ja etenkin harvaan asutulla maaseudulla ne saattavat olla hyvin pitkien matkojen paassa. Tama vasta avattu community school lyhentaa alueen lasten koulumatkaa huomattavasti.

Tutustuin tietysti kylassa ollessani kouluun ja oli ihanaa tavata oppilaita, leikimme yhdessa hippaakin. Luokkia koulussa on kolme. Koska opettajia on toistaiseksi vain yksi, oppilaat kayvat koulua kahdessa vuorossa, osa aamulla ja osa iltapaivalla. Nuorimmat oppilaat ovat 5-6vuotiaita eskarilaisia ja vanhimmat jo liki parikymppisia. Lapsien resuisista vaatteista naki, etta he tulivat hyvin koyhista kodeista, monilla ei ollut edes kenkia jalassa. Mutta silti he olivat niin valloittavan iloisen oloisia. Niita hymyja tulee ikava.

Monet kylan asukkaista elattavat itsensa maanviljelylla. Pelloilla viljellaan maissia, papuja, maapahkinoita, kurpitsaa ym. oman perheen tarpeisiin ja osa sadosta paatyy usein myos myyntiin. Alueella toimii myos niin sanottuja viljelijoiden klubeja, joiden toimintaa GLM tukee jarjestamalla koulutusta ym. Klubin jasenet sitoutuvat viljelemaan luonnonmukaisin menetelmin, ilman myrkkyja. Toimeentulon hankkiminen maaseudulla ja maanviljelyn avulla ei ole kuitenkaan helppoa. Sadosta saatavat tuotot ovat tyomaaraan nahtyna pienia ja liialliset tai liian vahaiset sateet saattavat pilata suuren osan sadosta.

Kaiken kaikkiaan kylareissu oli kiinnostava ja rentouttava. Nautin vehreista maisemista ja hiljaisuudesta, ne olivat virkistavaa vaihtelua Lusakan metelille ja vilskeelle. Se oli tosiaan ihan oma maailmansa. Kylassa ei ole sahkoja eli iltaisin istuimme nuotion aaressa ja kuuntelimme sirkkojen siritysta ja pollon huhuilua odottaessamme nshiman eli maissipuuron valmistumista.

Siinapa jutut talta eraa. Yritan laitella tanne pian kuviakin, niin etta naette vahan millaista taalla on :)

Koulusta

2007-04-26T10:34:00.000+02:00

Talla viikolla toissa on ollut vahan rauhallisempaa. Muutamalla luokalla on nyt lukukauden paattokokeensa ja ensi viikolla he aloittavatkin kahden kuukauden mittaisen tyoharjoittelujakson, joka on tarkea osa koulutusta. Siina he saavat kokemusta kaytannon tyoelamasta seka solmittua myos suhteita mahdollisiin tuleviin tyonantajiin. Tahan asti minulla on ollut normaalisti 6 ryhmaa/luokkaa (ja 6 oppituntia) viikossa, kukin oppitunti pari tuntia kerrallaan. Nyt siis muutama luokkaa tippuu pois, mika on kylla kiva. Valilla on ollut aika hektista ja vaikea pysya jarjestaytyneena niin monen ryhman kanssa ja tuntien suunnitteluun ei ole riittanyt niin paljon aikaa kuin olisin halunnut.

Tassa valissa voisin kertoa vahan lisaa koulustamme ja koulun oppilaista. Koulullamme on siis kaksi keskusta. Ensimmainen perustettiin 1990-luvun alussa Kanyamaan, joka on yksi Lusakan suurimmista ja vanhimmista lahioista, compoundeista. Toinen perustettiin joku vuosi myohemmin lahemmaksi kaupungin keskustaa, suuren ja vilkkaan bussiaseman ja torialueen lahelle. Keskukset sijaisevat reilun puolen tunnin kavelymatkan paassa toisistaan. Tama jalkimmainen keskus, ns. citykampus, on suurempi. Siella on muutamien luokka-ja hallintorakennusten lisaksi runsaasti erilaisia verstaita ja tyotiloja, joita KYPT vuokraa epavirallisella sektorilla toimiville pienyrittajille ja saa siten siis tuloja toimintansa rahoittamiseksi. Olen valtaosan ajastani tuolla keskustakampuksella ja Kanyamassa kayn yleensa vain kerran viikossa tunteja pitamassa. Kanyamassa pidetaan talla hetkella vain muutamia kursseja, vaatteiden valmistus (tailoring) ja puuseppa (carpentry)-kurssit.

Koulussa pidettavat kurssit kestavat yleensa puolesta vuodesta vuoteen. Koulussa on talla hetkella opiskelijoita noin 150. Suurin osa opiskelijoista on parikymppisia, mukana on joitakin nuorempia ja vanhempia. Sukupuolijakauma tyttojen ja poikien valilla on aika tasan, tosin eroja on kurssien valilla. Esimerkiksi mekaaniikan kursseilla on vain pari tyttoa ja vastaavasti taas vaatteiden valmistuskurssilla vain pari poikaa. Mutta he tuovatkin ilahduttavaa lisavaria joukkoon. Opiskelijoiden aikaisempi koulutustausta vaihtelee. Osa on kaynyt koulua vain 7 tai 9 luokkaa, osa on kaynyt lukionkin.

Koulun tarkoituksena on tarjota koulutusta vahavaraisille ja heikommassa asemassa oleville nuorille ja siksi lukukausimaksut pyritaan pitamaan mahdollisimman alhaisina. Peruskoulutus on Sambiassa ilmaista (toki maasta loytyy myos maksullisia yksityiskouluja), mutta lukio ja jatkokoulutus on kallista. Hyvin harvalla on varaa menna esimerkiksi yliopistoon opiskelemaan korkeiden lukukausimaksujen vuoksi. KYPT tarjoaa nuorille siis edullisemman mahdollisuuden hankkia ammatti ja koulutus. Talla hetkella koulussa on myos joitakin opiskelijoita, joiden koulumaksut maksaa erillinen organisaatio.

Oppituntien pitaminen on ollut haastavaa, mutta antoisaa myos. Erityisesti ihmisoikeuskasvastustunnit... Vaikka olen asiasta kiinnostunut, en ole itsekaan ihmisoikeuksien superekspertti, eli vastauksia ei aina loydy. Ja kun vasta opettelen tuntemaan Sambian yhteiskuntaa ja kulttuuria ja miten kaikki asiat taalla toimii.. Toisilla opiskelijoilla, varsinkin vahemman koulua kayneilla, on myos suuria vaikeuksia englannin ymmartamisen kanssa, vaikka englanti onkin taalla virallinen kieli. Ja oma nyanjankielen taitoni on melko olematonta.

Kulttuurierot tuovat tietysti oman mausteensa keskusteluun. Miten olla riittavan kulttuurisensitiivinen.. Kun sita katsoo asioita niin helposti tiukasti oman kulttuurin valossa ja pitaa monia asioita itsestaanselvyyksina. Pitaessani esimerkiksi oppituntia naisten oikeuksista automekaniikan opiskelijoille, paaasiassa parikymppisille miehille, minulta meinasi palaa pinna monta kertaa. Lahinna kun kuuli raivostuttavia kommentteja kuten:”naisten lieva lyominen on ihan jees, sehan on vain kurinpitoa. Naisia pitaa valilla kasvattaa, se tarkoittaa etta niita rakastaa” Ja ihan vakavissaan olivat.. Ja sitten samalla yritin siina hillita adrenaliininpurkausta ja olla saarnaamatta, pitaa mielessa kulttuurierot ja keskustella asiasta mahdollisimman rakentavasti ja tuoda esille omia nakemyksia ja selittaa miksi vakivalta on aina vaarin. Mutta joukossa oli myos muutama opiskelija, jotka ajattelivat asiasta toisin ja oli antoisaa kuunnella kun opiskelijat keskenaan keskustelivat ja vaittelivat asiasta, oppivat toinen toiseltaan. Toivon, etta tuntien myota oppilaat ainakin ehka hetken miettivat naita asioita ja kuulevat vaihtoehtoisia ajattelutapoja. Ja myos mina olen oppinut matkan varrella paljon ja saanut loistavan tilaisuuden tutustua oppilaisiin.

Taalla naisen asema on suomalaisen naisen silmilla katsottuna monin tavoin yha hyvin heikko ja miehet jyraavat perheissa ja yhteiskunnassa muutenkin. Mutta asia ja erityisesti naisiin kohdistuva vakivalta on kylla esilla ja asiasta kirjoitellaan lehdissa ym. Maasta loytyy myos runsaasti naisjarjestoja ja hallituksessakin istuu nykyaan ministeri, joka on keskittynyt Gender-asioihin.. Ehka muutoksen tuulet puhaltavat taallakin, hiljalleen. Mutta asenteiden muuttaminen ruohonjuuritasolla on kovin hidasta ja tyolasta.

Tasta voisi kirjoitella vaikka kuinka pitkaan, mutta nyt on pakko lopetella. Juttu jatkukoon myohemmin..

Reissuja..

2007-04-22T11:53:00.000+02:00

Nyt onkin pari viikkoa lomailua takana. Sain isani ja isoveljeni Suomesta vieraakseni ja olin sitten pari viikkoa poissa toista. En olekaan paivaa pidempia lomia viela pitanytkaan, eli tauko tuntui todella pitkalta. Mutta hyvalta myos, varsinkin kun toissa oli viime aikoina ollut aika kiireista Youth Day-tapahtuman vuoksi. Sain kerattya energiaa varastoihin. Pari viikkoa vietimme paaasiassa reissaten, toki isani ja veljeni tutustuivat myos Kyptiin ja sambian perheeseeni. Viime tiistaina siis palasimme reissusta ja loman jalkeen tuntui hyvalta palata maailmalta taas kotiin. Vastaanottokin oli niin iloinen ja ihana. Kyptin porukkaa ja oppilaita oli ollutkin jo ikava ja ennen kaikkea tietysti isantaperhettani, josta on tullut kovin laheinen.

Ensimmainen reissukohteemme oli Livingstonen kaupunki ja Victorian putoukset, yksi maailman seitsemasta ihmeesta. Putoukset sijaisevat Sambian ja Zimbabwen rajalla. Kavin siella viimeksi joulukuussa ja naky oli nyt varsin erilainen. Sadekausi on nyt paattynyt taalla Sambiassa ja putouksissakin virtasi mielettomat vesimassat. Joulukuussa vetta oli paljon vahemman, silla putoukset olivat varmasti melkein kuivimmallaan, sadekausi oli vasta alkamassa. Nyt putouksia ei juuri edes nahnyt vesitihkun ja kuohun takaa, vaan ne tunsi. Sadetakeista huolimatta kastuimme aikalailla. Tuntui kuin olisi satanut, vesi vaan tuli putouksista eika taivaalta. Putoukset ovat todella ihme, niin kauniit. Yli kilometrin matkalta vesiputouksia. En tieda kuinka monta kertaa ne pitaisi nahda, etta kyllastyy. Kavimme myos safariajelulla bongaamassa elaimia putousten lahella olevassa Mosi Oa Tunya-nimisessa luonnonpuistossa (nimi viittaa putouksiin ja tarkoittaa ’Savu joka tekee aanta’) Ja tulihan niita elaimia nahtya, antilooppeja, kirahveja, simpansseja, elefantteja, seeproja jne. Pala mielikuvien Afrikkaa. Sambian luonto on todella kaunis, suuria puita, kukkuloita, ja nyt tosiaan sadekauden paattyessa tietysti vehreimmillaan.

Toinen kohteemme oli Etela-Afrikka ja Kap Kaupunki. Olimme siella viikon verran ja oli oikein leppoisaa. Oli ihana nahda meri ja vuoria. Ja nauttia suihkusta ja sisavessasta ;) Onnistuin tosin hankkiutumaan eroon kannykastani. Oltiin veikan kanssa ulkona tanssimassa ja sielta pienesta olkalaukustahan se sitten lahti jonkun toisen matkaan.. No onneksi minulla on vanha varakannykka mukana, eli silla parjaan. Suomen numerosta minua ei nyt vaan sitten tavoita ainakaan vahaan aikaan..

Kap kaupunki oli aikamoinen kulttuurishokki Sambian ja Lusakan jalkeen. Etela-Afrikka on Afrikan vaurain ja varmasti myos eurooppalaisin maa, ovathan britit ja hollantilaiset siella asuneet ja touhunneet jo vuosisatojen ajan. Kap kaupunki oli hyvin eurooppalaisen ja vauraan oloinen infrastruktuuriltaan, vaestoltaan jne. Kaupungista loytyy paljon luksushotelleja, hienoja ravintoloita, jattimaisia ostoshelvetteja satoine kauppoineen (jotka toivat valitettavasti taas mieleeni vallitsevan kulutushysterian, minka olin Sambiassa jo onnistunut vahan unohtamaan), tiet olivat hyvassa kunnossa. Lahistolla on myos kymmenia ellei satoja viinitiloja. Ei ihme, etta kaupungissa kay paljon turisteja. Mutta kuitenkin, jokunen kilometri keskustasta ja kimalluksesta poispain moottoritien varrella on suuria hokkelikylia, aaltopellista ja laudan paloista rakennettuja asumuksia. Niissa asuu mustia ja varillisia, joista monet ovat tulleet Kap kaupunkiin paremman elaman ja toimeentulon toivossa eri puolilta maata ja myos naapurimaista. Valtio kuulemma yrittaa tehda asialle jotain ja on aloittanut rakentamaan parempia asuntoja naille ihmisille, mutta se projekti kestaa varmasti hyvin hyvin pitkaan. Todellinen vastakohtien maa.

Tuloerot ovat suuret myos Sambiassa. Valtaosa vaestosta elaa koyhyydessa, pieni vahemmisto nauttii rikkauksista. Kontrasteja loytyy siis taaltakin, mutta ei ehka niin aarimmaisia eroja kuin mita Etela-Afrikassa lyhyen visiitin myota nain. Kimallusta ja vaurautta loytaa taaltakin, hienoja asuntoja, muutamia lansimaisia ostoskeskuksiakin, mutta ei lainkaan samassa mittakaavassa kuin etelammassa. Sambia on yksi maailman koyhimmista maista. Erot kaupunkien ja koyhan maaseudun valilla ovat taalla suuret myos, niin kuin monissa maissa.

Taalla Lusakassa suurin osa ihmisista asuu koyhissa lahioissa, joissa on kunnollisen viemarijarjestelman ja jatehuollon puutteen vuoksi surkea hygia. Kukin hoitaa omat jatteensa, roskat ja likavedet paatyvat usein kaduille ja erityisesti sadekaudella taudit, kuten kolera, leviavat helposti.

Arki ja jokapaivaisen leivan hankkiminen on siis hyvin tyolasta monille sambialaisille. Tyopaikat ovat kiven alla ja koulutus kallista. Siksi moni onkin tyollistanyt itsensa mielikuvituksen voimin ja tyoskentelee ns. epavirallisella sektorilla, harmaan talouden piirissa. Sosiaaliturvan puutteessa se on valttamatonta. Kaupungissa vilisee epavirallisia takseja ja kadut ja torit tayttyvat jo aamuvarhain katukauppiaista, jotka myyvat joko kadulla istuen tai pienissa kojuissaan kaikkea makeisista hedelmiin ja vihanneksiin, grillatuista kananjaloista limuihin, kynia ja toimistotarvikkeita, lukkoja, muovikasseja, kaytettyja vaatteita ja laukkuja... vaikka mita. Tyopaivat ovat pitkia ja kestavat usein iltamyohaan asti ja palkka paivan tyosta on useimmiten hyvin hyvin pieni.

Varsinkin aluksi koyhyyden nakeminen tietysti jarkytti, koska vastaavaa en ole aikaisemmin nahnyt. Mutta siihenkin vahitellen tottuu, ainakin vahan. Enaa sita ei niin kauhistele, mutta tietysti surullisten ihmiskohtaloiden nakeminen tekee surulliseksi ja vihaiseksikin. Se, ettei monilla ole varaa perustarpeisiin, riittavaan ruokaan, kouluttaa lapsiaan tai saada hoitoa jos sairastuvat. Ja valilla on ristiriitainen olo, kun tietaa oman hyvinvoinnin ja etta taskun pohjalla oleva rahasumma saattaa olla sama kuin keskivertosambialaisen kuukauden tienestit. Hetkittaisia syyllisyydentunteita on kai mahdotonta valttaa, vaikka ne turhia olisivatkin. Kaiken keskella tunnen itseni usein kovin pieneksi ja tietamattomaksi, koyhyyden syyt ovat niin monitahoiset ja tiedan asioista niin vahan.

Nain koyhyydesta kirjoittaessa saan asiat helposti kuulostamaan kovin surkeilta.. Ja kuitenkin Sambiassa on niin paljon hyvaa ja kaunista. Taalla tuntuu olevan valtavasti henkista paaomaa ja yhteisollisyyden tunne on vahva. Perheen kasite on suuri ja ihmiset tuntuvat ainakin omien havaintojeni perusteella olevan valmiita jakamaan vahastakin ja pitamaan huolta toisistaan. Sita ei voi rahalla ostaa. Ihailen myos ihmisten sitkeytta, voimia ja yritteliaisyytta seka sita, miten vaikeista oloista huolimatta naen ymparillani joka paiva niin paljon ystavallisyytta ja elamaniloa. Uskoa parempaan huomiseen.

Muli bwanji!

2007-03-26T17:00:00.000+02:00

Eli aurinkoiset terveiset Sambiasta! Olen taalla vapaaehtoistyossa Kepan hallinnoiman ETVO-ohjelman kautta. Saavuin maahan viime joulukuussa, eli takana on jo kolme kuukautta Sambiassa oleilua. Suunnitelmien mukaan palaan Suomeen syyskuussa.

Tyoskentelen taalla paakaupungissa Lusakassa Kanyama Youth Programme Trust (KYPT)-nimisessa jarjestossa, jonka tarkoituksena on edistaa vahaosaisten ja koyhien nuorten asemaa. Jarjesto yllapitaa ammatillista oppilaitosta, jossa nuoret voivat opiskella itselleen ammatin ja siten saada hieman paremmat edellytykset hankkia tyon ja toimeentulon. Tarjolla on useita kursseja: Hotel & catering, carpentry, auto mechanics, auto electrical ja carpentry. Jarjesto tarjoaa myos lyhytkursseja epavirallisella sektorilla tyoskenteleville pienyrittajille seka jarjestaa HIV/AIDS valistusta ja muita projekteja yhteison tueksi.

Omat tyotehtavani koostuvat useista palasista. Pidan oppilaille tunteja tietokoneen kaytosta ja ihmisoikeuksista, autan hallinnollisissa tehtavissa ( kirjoitan papereista koneella puhtaaksi ym.) seka olen mukana jarjestamassa tapahtumia. Jarjeston tiloissa kokoontuu myos erilaisia ryhmia, yhdistyksia ja sen tapaisia, mm. yhteisoteatteri, naisten ryhma, joiden toimintaa myos tuen kykyjeni mukaan. Olen avustanut heita avustushakemusten teossa ym. Tyoni ovat olleet antoisia ja haastavia, valilla on ollut yllattavan kiirekin. Pari viikkoa sitten 12. maaliskuuta Sambiassa vietettiin nuorten paivaa, jota juhlistimme Kyptissa jarjestamalla koululla tapahtuman nuorille. Olin tapahtuman koordinaattorina eli kiiretta riitti. Itse tapahtuma sujui lopulta ihan mukavasti, tosin alku oli lievaa haslinkia. Ongelmia riitti lavan ja musiikkilaitteiden kanssa.. Meilla ei ollut riittavasti aikaa ja jarjestelyjen kanssa tuli hoppu.. Mutta ihmiset tuntuivat viihtyvat ja tapahtuma myos hyvaa mainosta Kyptille. Ohjelmassa oli musiikkia, perinteista sambilaista tanssia seka tietoa HIV/Aidsista ym.

Kodista…

Isantaperheeni on aivan ihana, mielettoman ystavallinen ja vieraanvarainen ja he ovat todella ottaneet minut osaksi perhettaan. Perheen aiti ja isa ovat nuori pari, vasta avioutuneet. Parikymppinen aiti on toissa Kyptissa kirjanpitajana ja isa pyorittaa omaa pienta bisnestaan, hanella on pari pienta kaytettyjen vaatteiden kauppaa ym. Han kuten valtaosa vaestosta tyottomyysprosentin ollessa 70-80, on perustanut yrityksen tapaisen epaviralliselle sektorille ja yrittaa sen avulla hankkia toimeentulon. Perheeni ei siis laisinkaan varakas, mutta saavat hankittua jotenkin perustarpeet, lapset ruokittua, maksettua koulumaksut jne. Lapsia perheessa on 3 isan edellisesta avioliitosta seka kaksi edesmenneiden sukulaisten lasta. Lisaksi kodissamme asuu aina koulujen lomien aikaan 18vuotias nuori mies Peter. Hanella on ankara lapsuus, poika asui orpona kaduilla. Onnekseen han tormasi sattumalta perheemme isaan, joka vei hanet katulapsien parissa tyoskentelevan jarjeston hoiviin. Jarjesto maksaa nykyaan pojan koulumaksut ja lomillaan han siis asuu kanssamme, osana perhetta. Talossamme asuu myos vuokralainen perheineen, heilla on oma pieni huoneisto talomme yhteydessa. Kodissamme siis riittaa elamaa, eika seurasta ole puutetta.

Asumme Kamwala South-nimisella alueella, compoundeiksi niita taalla kutsutaan. Talomme on rakennettu hyvin tyypilliseen tapaan jonkinlaisista betoni(?) harkoista. Minulle annettiin talossa oma huone. Talossamme on sahkot, mutta ei juoksevaa vetta eli haemme veden naapurin pihalla olevasta vesipisteesta. Ulkohuussi eli pit lavatrine on myos tullut tutuksi..

Keskustaan ja toihin paastakseni on minun kaveltava ensin 20 minuuttia peltoaukean ja vilkkaan torialueen lapi bussipysakille. Siita hyppaan minibussiin, jolla matkaan yhdessa kanssamatkustajien kanssa tiivisti sardiinien lailla pakattuna keskustaan noin 20 minuutin verran. Olen tietaakseni asuinalueemme ainoa "muzungu" eli valkoihoinen. Huomio on sen mukaista, tervehtijoita riittaa.. Ihmiset ovat kovasti kiinnostuneita ja kyselevat mm. miksi olen Sambiassa ja miten olen taalla viihtynyt.

Muutama sana kulttuuriin sopeutumisesta...

Tasta aiheesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tassapa aluksi nyt muutama sananen. Yleisesti ottaen olen viihtynyt taalla mainiosti. Jokaiselle paivalle on riittanyt uutta ihmeteltavaa. Ihmisten ystavallisyys, vieraanvaraisuus ja rento elamanasenne hammastyttaa ja ihastuttaa aina vaan. Ja yleinen kiireettomyyden tunne, se etta ei ole niin hirvea hoppu aina. Taalla suomalaiset minuuttiaikataulut voi unohtaa, mika valilla myontamatta myos vahan arsyttaa kun ei koskaan tieda milloin ihmiset saapuvat kokouksiin ym. Yritan itsekin imea itseeni vahan vaikutteita tasta ilmapiirista ja opetella olemaan hoppuilematta ja stressaamatta liikaa. Se kun tuntuu tassa ymparistossa niin hassulta ja turhalta. Itsensa ja omien tapojen muuttaminen ei valitettavasti kuitenkaan tunnu olevan aina niin helppoa.

Kolmeen kuukauteen on mahtunut kaikenlaista seikkailua. Alku ja ensimmaiset viikot olivat tietysti aikamoista vuoristorataa, uusi ymparisto ja ihmiset, tavat, hajut, kaoottinen liikenne, ihmismassat kaduilla.. Mukaan on toki mahtunut vaikeita paivia, jolloin on yksinainen olo tai vasyttaa ja pikku asiat arsyttaa (kuumuus, kymmenien miesten huutelut kaduilla paivittain "white lady, sweetie, my wife jne") Valilla tosiaan toivon, etta voisin vain sulautua massaan vahan paremmin. Mutta mitaan hetkia en vaihtaisi pois, silla ne ovat osa tata kokemusta. Niin sita ihminen sopeutuu, vahitellen. Nyt alkaa vihdoinkin tuntua, etta alan paasta arkeen kiinni ja opin paiva paivalta vahan enemman tasta maasta ja kulttuurista ja viihdyn yha paremmin. Olen myos ystavystynyt muutamien paikallisten kanssa, mika tietysti edesauttaa viihtymista ja sopeutumista. Ja niin moni asia on kuitenkin ihan omasta mielesta ja asenteesta kiinni, miten avoimesti maailmaa katselee. Olen huomannut, etta huumori on tehokas ase, ettei ota asioita niin vakavasti ja osaa nauraa myos itselleenkin ja kommahdyksilleen. Ja sitten kun viela kaiken koyhyyden keskella tietaa ja tajuaa miten alyttoman etuoikeutettu on etta saa talla tavalla reissata ja nahda maailmaa.

Nyt pitaa lopetella talta eraa ja rientaa takaisin kouluun oppituntia pitamaan, mutta jatkoa seuraa..